Keskiviikkona 11.3. Helsingin valtuustokokouksessa käsitellään Jenny Kasongon aloitetta Kontulan Symppiksen toiminnan korvaamisesta. Kontulan Symppis paloi 29.5.2025. Aloiteen alkuperäisenä tarkoituksena oli vaikuttaa siihen, että tuhoutuneen Kontulan Symppiksen tilalle saadaan korvaavaa toimintaa. Valtuutetun Kasongon aloitteessa ehdotettiin muun muassa liikkuvan Symppiksen toiminnan keskittämistä Kontulaan. Kontulan Symppiksen korjaustyön kestolle arvioitiin noin vuosi.
“Useat tarvitsevat Symppiksen tarjoamia palveluita. Symppiksestä saa ammattilaisen apua omaan elämäntilanteeseen, vertaistukea ja lämmintä ruokaa. Symppis on merkittävä päihdepalvelu, jota tarvitaan Kontulassa jatkossakin.” selostaa Helsingin kunnanvaltuutettu sekä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan varapuheenjohtaja Jenny Kasongo.
Kontulan Symppiksen tulipalon jälkeen kaupunki avasi väliaikaisen terveysneuvontapisteen entisen päiväkodin tiloihin osoitteeseen Naapurintie 14. Päiväkodin tilat olivat alun perin tarkoitettu remontoitaviksi, mutta remontti siirtyy väliaikaiskäytön ajaksi. Terveysneuvontapiste toimii vuoden, jonka aikana arvioidaan, millaista Kontulan Symppiksen tarvetta.
“Symppiksen toiminta tulisi palauttaa omiin tiloihinsa mahdollisimman nopeasti, jotta päiväkodin remontti pääsee alkamaan. Väliaikaisratkaisu on asettanut päiväkotiperheet ja Symppiksen käyttäjät vastakkain, mikä olisi jatkossa pyrittävä välttämään. Eri ihmisryhmien tarpeet eivät saisi sulkea toisiaan pois.” Kasongo jatkaa.
Helsingissä toimii tällä hetkellä kolme Symppistä: Kontulassa, Itäkeskuksessa ja Sörnäisissä. Itäkeskukseen rakennetaan uusi perhekeskus ja Symppis Itiksen ostoskeskuksen viereen. Tilat valmistuvat 1.10.2026. Siihen asti Itäkeskuksen Symppis toimii väliaikaisesti entisen kielilukion tiloissa. Sörnäisten Symppis on käynyt liian ahtaaksi, sillä se palvelee päivittäin noin 200 asiakasta. Lisäksi Helsinki on sitoutunut avaamaan neljännen Symppiksen Malmiin. Palveluiden hajauttaminen ympäri kaupunkia on keskeinen keino vastata päihdekriisiin.
“Symppis jakaa helsinkiläisten mielipiteitä. On kuitenkin tärkeää, että tulevaisuudessa Symppiksiä löytyy ympäri Helsinkiä, jotta tiettyihin toimipisteisiin ei kasaannu käyttöpainetta. Symppis on keskeinen osa huumekriisin ratkaisua.” lopettaa Helsingin kunnanvaltuutettu Jenny Kasongo.
Lisätietoa:
Jenny Kasongo, Helsingin kunnanvaltuutettu sekä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan varapuheenjohtaja
jennykasongohelsinki@gmail.com



Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.